Rekisteröidy

Videopelien hyötykäyttö

Playstation-ohjain Lähde: Pixabay Videopelit ovat paljon muuta kuin ajanvietettä: niille on kaikenlaista hyötykäyttöä, mikä on osoitettu useilla kukoistavilla teollisuudenaloilla ja muilla sektoreilla. Erityyppisten pelien on jo pitkään todistettu hiovan useita taitoja, parantavan keskittymistä ja henkisiä kykyjä ja jopa vahvistamaan koordinaatiota ja motorisia taitoja. Pelaamisesta on myös psyykkistä hyötyä, esimerkiksi niiden myönteisellä vaikutuksella itsetuntoon, kun on opittu taitoja tai kun haasteet on päihitetty. Vilkaistaanpa lähemmin, kuinka useat ammatit ovat löytäneet videopeleille hyötykäyttöä.

Pelit armeijassa

Yhdysvaltojen armeija on käyttänyt pelejä joukkojen kouluttamiseen jo vuosisatojen ajan, joten ei liene yllättyvää, että videopelejäkin käytetään nyt siihen – ja menestyksekkäästi. Itse asiassa Yhdysvaltojen armeija on niin suuri pelaamisen tukija sotilaiden koulutuksessa, että se lyöttäytyi yhteen erään kuuluisan Super Nintendolle pelejä kehittävän yhtiön kanssa luodakseen Multipurpose Arcade Combat Simulator -nimisen simulaattorin tarkk’ampujakoulutukseen. Muihin sotaväen käyttämiin peleihin kuuluvat Raytheonin mukautettava virtuaalitodellisuuden taistelukoulutusjärjestelmä VIRTSIM, pelinkehittäjä THQ:n ja Institute for Creative Technologiesin laatima Full Spectrum Warrior Xbox-konsolille, PC-pohjaiset Tactical Iraqi Language and Culture Training System ja Virtual Battlespace 2 sekä America’s Army PC:lle ja Xboxille. Jotkin armeijan käyttämistä videopeleistä pyrkivät antamaan pelaajille virtuaalisen maistiaisen tilanteista, joihin he hyvinkin saattavat joutua. Toiset taas keskittyvät määrättyjen taitojen harjoittamiseen ja terästämiseen, ja kolmannet voivat auttaa kehittämään pelaajien strategianluontikykyjä. Kun otamme huomioon sattuman ja strategian merkityksen tietyissä peleissä, esimerkiksi blackjackissa, joita on jo tarjolla verkkokasinoilla, Yhdysvaltojen armeija olisi voinut säästää strategiapelien kehittämis- tai hankintakuluissa, koska sellaisia on jo saatavilla yllin kyllin. Minecraft-pelin sisällä Lähde: Pixabay

Opettavaisia videopelejä

Vanhemmat ovat tietäneet jo niistä ajoista alkaen, kun vielä asuimme luolissa, että lapset oppivat leikkimällä ja pelaamalla. Ulkopelit, korttipelit, lautapelit – opettajat ovat käyttäneet niitä jo kauan. Videopelien opetuskäytön hyötyihin kuuluvat opiskelijoiden osallistuminen, analyyttisen ja systemaattisen ajattelutaidon hioutuminen, helppokäyttöisyys, joka mahdollistaa jatkuvan, sopiviksi suupaloiksi jaetun oppimisen, parempi ymmärrys luonnontieteistä, esimerkiksi fysiikasta, ja kriittisen ajattelun ja muiden kognitiivisten kykyjen kehittyminen. Sellaisilla videopeleillä kuin Portal ja Minecraft on huomattaa potentiaalia opetuskäyttöön.

Pelit kehittävät bisnestaitoja

Suuryritykset ja muut yhtiöt ovat niin ikään löytäneet peleille hyötykäyttöä. Yleisintä on simulaattorien käyttö auttamaan pelaajia kehittämään pehmeitä taitoja, jotka saattaa olla lisäetua alalla. Tällaisiin kuuluu ryhmänhallintaa, ajanhallintaa ja konfliktitilanteiden ratkaisemiseen käytettäviä, elintärkeitä neuvottelutaitoja kehittäviä simulaattoreita.

Pelit terveysalalla

Jopa lääkintäala on löytänyt videopeleille hyötykäyttöä. Niin sairaanhoitajat, kirurgit kuin hammaslääkäritkin ovat hyvinkin mahdollisesti kohdanneet ainakin yhden koulutukseen ja taitojen kehittämiseen tarkoitetun pelin. Simulaattoripelit voivat auttaa sairaanhoitajia valitsemaan parhaan reaktion mahdollisiin tosielämän hätätapauksiin, koulutusvaiheessa olevia hammaslääkäreitä harjoittelemaan epätavallisia toimenpiteitä ja kirurgeja vahvistamaan koordinaatiotaan ja spatiaalista havainnointiaan. https://www.youtube.com/watch?v=AYyL-w2YERQ

Muut ammatit pelipuuhissa

Näiden videopelaamista käytännön syistä pikemmin kuin vain ajanvietetarkoituksessa käyttävien tärkeiden alojen lisäksi pelejä löytyy hotelli- ja ravintola-alalta, kirjanpidosta ja finanssialalta, sähkölaitteiden ja kodinkoneiden korjausalalta, sairausvakuutusalalta ja hälytyspalveluista, kuten esimerkiksi palokunnista. Pelaaminen on paljon enemmän kuin vain monen miljardin teollisuus. On selvää, että peliteknologian leviäminen laajalle ja syvälle on hyvin varteenotettavaa. Käytännön sovelluksia videopeleille Lähde: Pixabay


Podcastien tulevaisuus ... Lotto julkisen sektorin rahoittajana ...